fbpx

Yleinen

Tunneäly työyhteisön voimana

Tätä blogia kirjoittelee Vieraskynän takaa yrittäjä ja valmentaja Tea Klinga Johtakee Oy:sta aiheenaan tunneäly. Tea toimii tunneälykkään asiakaspalvelun, johtamisen ja työyhteisön toiminnan valmentajana. Tavoitteena on parantaa suomalaista työelämää tunneälyn, ilon, jaksamisen, vahvuuksien ja onnistumisten huomioinnin sekä elinikäisen oppimisen kautta. Tean suuri toive onkin että huumori, hassuttelu, onnistumisten huomiointi ja tekemisen ilo pysyisivät mukana työyhteisön arjessa. […]

Tunneäly työyhteisön voimana Read More »

valmennus gongi blogi

Miksi ostaisin myyntikoulutusta? – KOLME timakkaa syytä pohdittavaksi

Kun yrityksissä mietitään myyntikoulutusta, tulee siitä toisinaan peikko. ”Ei me tarvita, kun kyllä meillä osataan palvella asiakkaita ja myydä” – ”Me koulutetaan itse, koska meidän toimiala on niin hankala, ettei sitä voi ulkopuolinen ymmärtää” – ”Meille on palkattu myyntijohtaja sitä varten, että hän kouluttaa porukkaa”. Nämä lauseet on meilläkin Gongilla kuultu matkan varrella. Ne toisaalta

Miksi ostaisin myyntikoulutusta? – KOLME timakkaa syytä pohdittavaksi Read More »

LuottamUS on TOISEN IHMISEN TEKEMÄ päätös, jonka voit TOIMINNALLASI osoittaa vääräksi – NÄIN RAKENNAT JA SYVENNÄT LUOTTAMUSTA

Luottamus syntyy pienissä hetkissä arjessa. Ihan joka ikinen päivä. Luottamusta voi kuvata ihmisuhteiden liimaksi niin työssä kuin siviilissä. Kun luottamusta on, ihmiset tuntevat olonsa turvalliseksi ja voivat sekä elää että tehdä töitä yhdessä. Luottamus esihenkilöön on yksi isoimmista avaimista organisaatioiden menestykseen. Jos luottamus katoaa mikä tahansa ihmissuhde on vaakalaudalla aiheuttaen turvattomuutta, epämääräisyyttä, hähmäisyyttä sekä konflikteja.

LuottamUS on TOISEN IHMISEN TEKEMÄ päätös, jonka voit TOIMINNALLASI osoittaa vääräksi – NÄIN RAKENNAT JA SYVENNÄT LUOTTAMUSTA Read More »

Kun koolla on väliä – miksi tyytyisit pieneen kun voit saada ihmiset huokaisemaan ihastuksesta ja olla unohtumaton

Vaikutusvoima tai tunnetummin karisma ei ole luonnonlahja eikä karismaattiseksi synnytä – sä sytytät tai sammutat sen itse. Niillä kenellä sitä on, he jättävät tunnejäljen. Saavat meidät tuntemaan olomme erityisiltä. Työyhteisössä, asiakkaana, yhteistyökumppanina ja toki siviilissäkin. Huomioivat oikeassa suhteessa käsillä olevaan asiaan nähden. Herättävät välitöntä luottamusta ja saavat ihmiset haluamaan asioida heidän kanssaan.  Kerron sulle mistä

Kun koolla on väliä – miksi tyytyisit pieneen kun voit saada ihmiset huokaisemaan ihastuksesta ja olla unohtumaton Read More »

MITÄ TEILLÄ JOHDETAAN? MYYNTIÄ VAI MYYNTITOIMINTAA – OTA PARHAAT KÄYTÄNNÖT TALTEEN

Myyntitoiminnan johtaminen on ensisijaisesti esihenkilön tehtävä. Sitä häneltä organisaatiossa odotetaan. Niin johdosta kuin myös johdettavien näkökulmasta. Toivotaan sitä isoa kuvaa ja selkeitä ohjeita toiminnalle. Valmentajana huomaan myyntitoiminnan johtamisen valuneen myyjille heidän omien vastuualueidensa puitteissa. Joustavuutta sekä itseohjautuvuutta toki tarvitaan läpi työyhteisön. Mutta asialla on myös haittapuolensa. Jos myyntitoiminnan johtamisen iso kuva unohtuu, muodostuu yritykseen useita

MITÄ TEILLÄ JOHDETAAN? MYYNTIÄ VAI MYYNTITOIMINTAA – OTA PARHAAT KÄYTÄNNÖT TALTEEN Read More »

TEE NÄMÄ JA ONNISTU MYYNNISSÄ MESSUILLA

Messut tulossa. Tehtäisiinkö jotain tyhmää vai valmistauduttaisiinko kerrankin niin, että kotiutettaisiin kaikki mahdollisesti otettavissa olevat kaupat. Ostavassa moodissa oleva asiakas haahuilee osastojen edessä miettien, että tohtisikohan lähestyä. Yrityksen tarjooma kiinnostaisi, mutta osaston henkilökunta parveilee ja seurustelee vain keskenään, selaa älypuhelinta tehden kenties LinkedIn-päivityksiä… Tai sitten sinne osastolle on jätetty joku yksin. Se yksi istuu croissant-asennossa

TEE NÄMÄ JA ONNISTU MYYNNISSÄ MESSUILLA Read More »

Kun asiakas ostaisi, mutta etämyynti ei oo yhtään sun juttu…

”Myyntiä tai asiakkaan vakuuttamista ei voi tehdä etänä, verkon välityksellä tai digitaalisissa kanavissa. Mikään ei edisty eikä kauppoja voida tehdä ilman jos ei livenä nähdä”. Tämä on yksi yleisimmistä harhoista, jonka etämyynti myyjän päässä aiheuttaa. Tämä harha syntyy, jos ei tiedä mitä asiakas toivoo ja miten etänä pitäisi sen perinteisen tyylin sijaan toimia. Tämän lisäksi

Kun asiakas ostaisi, mutta etämyynti ei oo yhtään sun juttu… Read More »

MITEN MYYT ENEMMÄN LISÄPALVELUITA? nappaa nämä 3 vinkkiä talteen

Lisäpalveluiden myyminen eli lisämyynti on yksi yleisimmistä syistä sille miksi myynti kasva. Tämä on myös tyypillinen syy sille, miksi meihin Gongilla otetaan yhteyttä. Kauppa on käynyt ihan ok, mutta paremminkin voisi olla. Alla saattaa myös olla pitkä kuiva kausi. On saatu jotain kauppaa sisään mutta peruskaupan tasolla. On täytetty niitä perustarpeita. Tehty lyhyttä kauppaa. Ajatellaan

MITEN MYYT ENEMMÄN LISÄPALVELUITA? nappaa nämä 3 vinkkiä talteen Read More »

7 täsmävinkkiä- tehosta tilasi visuaalinen myynti

Kivijalkamyymälän visuaalisen ilmeen päälinjojen valintaan tulisi suhtautua strategisen ajattelun kautta. Millaisena yrityksenä haluamme näyttäytyä ostavalle asiakkaalle, millainen ihminen on ihanteellinen asiakkaamme? Myymälän esillepanoa, hinnoittelua, näyteikkunoita, ja mainosmateriaalia arvioidaan jatkuvasti ja asiakkaat arvottaa niiden mukaan, kuinka paljon rahaa ovat valmiita yritykseen käyttämään. Visuaalinen myynti on kustannustehokas tapa nostaa omaa myyntiäsi. Sen lisäksi se on myös tärkeä

7 täsmävinkkiä- tehosta tilasi visuaalinen myynti Read More »