fbpx

Älä valu meemiosastoon – onnistu videoneuvottelussa

Videoneuvottelu – millainen merkitys sillä sinun liiketoimintaasi on? Etänä tehdyt neuvottelut, myyntitilanteet ja muut palaverit ovat tulleet jäädäkseen. Myös niille aloille joissa se ei ole entuudestaan niin tuttua. Toisilla ne saattavat tarkoittaa merkittävää osaa uusasiakashankinnasta, kaupanteosta ja liiketoiminnasta.

Moni yritys on nostanut huikealla tavalla omaa tasoaan ja videoneuvottelut sujuvat kuin oltaisiin livenä. Yhdessä. Samassa tilassa. Luottamus saadaan herätettyä ja asioista on helppo sopia. Myös Gongin toteuttamista koulutuksista suurin osa on tehty etänä ja niissä on saatu onnistumisia aikaan. Jopa maantieteellisesti etäisemmille estradeille kuin mihin olisi livenä ikinä lähdetty.

Onnistuneiden esimerkkien vastapainona ovat kuitenkin ne videoneuvottelut, jotka saattavat olla parhaimmillaan meemiosastoa.

Vaikka huumorille löytyykin aina paikkansa, niin välttämättä oikea paikka meemeilyä toteuttaa ei ole se uusi myyntitilanne. Edelleenkin siis näiden asioiden kanssa kipuillaan.

KAUPPOJA MENETETÄÄN OSIN TIEDOSTAMATTA

Valitettavasti niin, itse ne sössitään vaikka etäaikaa on ehditty opettelemaan jo tovi.

Kuvitellaanpa tilanne, jossa teillä on sovittuna videoneuvottelu ja tapaamiseen ilmestyy ruudulle alaviistosta kuvattuna puolikas naama. Kuvakulmakin on sopivalla tärinällä höystetty. 

On mahdottomuus olla tuijottamatta toisen nenäkarvoja, onteloista näkyy lähes aivoihin asti. Kunnes ei enää näykään mitään, yhteys meni poikki, “Kuuluuko? Kuuluuko?? No #¤#&# mikä tähän nyt tuli?”. 

Kyllä ne kuuluu, myös ne kirosanat. Vihdoin kun yhteys on taas päällä, taustalla on ihmisen lisäksi näkyvissä kirjahyllyn valokuvat ja pyykkitelineen kulma. Hyvällä tuurilla taustalta kuuluu puheensorinaa ja muita elämän epämääräisiä ääniä. Ei paras lähtökohta luottamuksen herättämiselle, myyntitilanteelle tai yhteistyön aloittamiselle. Tässä on myös kyse uskottavuudesta ja ammattimaisuudesta.

Tai mietitään toinen skenaario, vastapuoli saapuu paikalle ilman videokuvaa. Pyydät laittamaan kameran päälle, niin linjan toisessa päässä alkaa selittely. “Pieni hetki, en ollut tähän valmistautunut. Puen päälle ja kampaan naaman”. Etenkin ostavan osapuolen päässä herää ajatus siitä, että millaista on tehdä yhteistyötä, jos arvostus on tätä luokkaa. Ei edes olla valmistauduttu näyttäytymään. Livenä on perusoletus nähdä kenen kanssa toimii, miksi se muuttuisi etänä?

VIDEONEUVOTTELU – miten siinä PITÄISI TOIMIA?

Saa olla aika velho että näistä tilanteista saa loihdittua enää käyntiin onnistuneen tapaamisen. Bibidi bobbidi boo! Perusasioiden haltuun ottaminen etukäteen toimii kuin taikasauvan heilautus. Kun tiedät mitä sinun pitää huomioida, alat saada myös lisää onnistumisia. 

Tarkistathan siis ainakin nämä asiat ennen kuin liityt linjoille:

  • yhteyksien toimivuus, kuulokkeet yms. toimivat moitteetta
  • olet sijoittunut kuvakulmaan niin ettet ole pelkkä puhuva pää
  • katsot kameraan ja kenties hymyilet
  • tausta on siisti tai se on sumennettu
  • sinulla on tapaamiseen tarvittavat asiat valmiina eli olet valmistautunut

Välillä nämä asiat vaativat hieman enemmän kuin taikasauvan heilauksen ja eivät ole niin helppoa itse havaita. Vinkkilistan avulla, voit kiinnittää huomiota itsesi ja tiimisi toimintaan sisäisesti. Kannattaa muistaa on, että myynnin sakkaaminen etänä ei ole normaalia. 

Etänä tehdyllä myynnillä on mahdollisuus saada loistavia tuloksia myös uusmyynnissä. Mutta täytyy tietää miten se tehdään ja olla kiinnostusta napata kaikki ylimääräiset eurot pois kuleksimasta. 

Kysykin siis itseltäsi ja tiimisi jäseniltä, että tiedätkö ja olisiko?

HERÄTÄ TIIMISI ETÄVELHOT HENKIIN

Gongilla on oma versio taikasauvan heilauttamisesta ja tarjoamme kahden tunnin räätälöityä valmennusta siitä, miten teidän velhokapasiteetti herätetään eloon etänä.

Jos siis ajattelet, että voisitte hyötyä täsmäavusta, niin siihen tarvitset vain kaksi tuntia tiimisi aikaa. Ja tietysti mielenkiintoa itseltäsi muuttaa tilanne parempaan suuntaan. 

Verkkovalmennuksessa käydään läpi lyhyesti etämyynnin tekniset vaatimukset. Eniten keskitymme tekemisen moodiin eli läpikäymme vaikutusvoimaisen esiintymisen videoneuvottelussa.

Saat ymmärryksen ja keinot, miten luot yhteyden asiakkaaseen ja hyödynnät toimivaa myyntiprosessia etukäteen, videoneuvottelussa ja sen jälkeen. Lisäksi annamme käyttöösi takuuvarmoja käytännön vinkkejä onnistuneen videoneuvottelun rakentamiseen. Vaikka teemmekin taikoja, ei luvassa ole silmänkääntötemppuja vaan rautaista asiaa.

Tsekkaa Etämyynti | myyntikoulutus | Valmennus Gongi | #gongikumahtaa. Ota yhteyttä ja tehdään taikoja yhdessä!

Mikäli haluat itse opiskella asiasta verkkokurssin muodossa, niin kurkkaa G. -verkkovalmennus Onnistu myyntineuvottelussa – etänä ja livenä – G. (valmennusgee.fi)

Jos haluat panostaa myös yrityksesi asiakaspalveluun ja nostaa sen muita paremmalle tasolle niin koulutuspakettini siihen löytyy tästä Asiakaspalvelukoulutus | Valmennus Gongi