fbpx

Onko diagnoosi EPEK (ei pysty, ei kykene) – täsmähoidoksi Piiskapalvelu

ulkoinen myyntijohtaja piiskapalvelu

Tuntuuko hetkittäin, että tuloksia ei synny vaikka teet kaiken niin kuin ennenkin? Kenties havaittavissa on myös kangistumista vanhoihin kaavoihin? Ei huvita kokeilla mitään uutta. Laiskottaa, ärsyttää eikä mikään millään tahdo lähteä käyntiin? Olet ehkä ajautunut tilanteeseen, jossa on vaikea nähdä, missä vika piilee. Eikä sitä silloin osaa myöskään korjata. On lähes mahdotonta vaatia itseltään parempaa suoritusta, jos puhti on poissa. Puhumattakaan muista. Ulkoinen myyntijohtaja loistaa aina vain poissaolollaan. Jos johdetaan esimerkillä, niin millaisen esimerkin annat? 

Tätä olotilaa kutsutaan EPEKiksi eli ei pysty, ei kykene. Se on hyvin yleinen ilmiö ja sitä esiintyy jokaisella aika ajoin. On tunnettu tosiasia että kaikkeen tottuu. Ihmisen mieli ja silmä tottuu myös niihin epäkohtiin. Se vaatii vain sen, että niitä tarpeeksi kauan katselee.

Niille pienille ja isommillekin epäkohdille tulee sokeaksi, eikä enää ikään kuin näe metsää puilta. Tähän perustuu myös se, miksi remonteissa ne listojen kiinnitykset jää aina viimeiseksi tai jopa kokonaan tekemättä. Viimeistely tuntuu hankalalta tai sitä ei välttämättä kerta kaikkiaan huomata enää tehdä. Ja pikku juttujahan ne listat oikeastaan ovatkin… Mutta antaisivat kieltämättä viimeistellyn ulkonäön valmistuneeseen remonttiin, eikö? 

Hikikarpalot nousee otsalle aika pian kun työelämässä ajaudutaan tilanteeseen, jossa pidemmän aikaa myynti tökkii. Sen lisäksi visio on ehkä kadonnut tuhkana tuuleen ja motivaatio pyörii jossain lattianrajan tasolla villakoirien seurana. On totuttu tekemään asioita tietyllä lailla, eletty kuin elopellossa vaikka selkeää rutiinia olettaen että mikään ei muutu. Mutta sitten kun omasta kuplasta pitäisikin tulla ulos, huomataan että se ei olekaan niin helppoa. Tapojen muuttaminen ja uuden omaksuminen ei ole aina helpoin rasti.

Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että sinulla olisi joku luottotaho, joka osaisi hieman sparrata ja potkia asioissa eteenpäin. Tämä henkilö voi olla vertaistukena toimiva toinen yrittäjä, mentori tai vaikka sitten ulkopuolinen valmentaja. Jeesiä pitäisi oppia pyytämään ja ottaa sitä myös vastaan. Niin saadaan menestystä aikaiseksi. Harva pystyy valloittamaan maailman yksin. 

MITÄ JOS TUNNISTIT ITSELLÄSI EPEK:IN?

Kun EPEK vallitsee, niin silloin tyypillisesti suoritetaan vain välttävästi ne pakolliset toimet ja siinä se. Mitään ylimääräistä ei to-del-la-kaan oteta mukaan. Uuden opiskelu? Ei missään nimessä! Vaikka se olisi ainoa ratkaisu ongelmaan niin ei pysty, ei kykene.

Kaikki ylimääräiseltä tuntuvat työtehtävät saavat irvistämään, vaikka joskus aiemmin kenties koit iloa uusista haasteista. Nyt ne saavat kylmiä väreitä aikaiseksi ja aivan väärällä tavalla. Jos tunnistat itsessäsi näitä fiiliksiä, niin voin kertoa sinulle salaisuuden. EPEK on myös olotila, josta on täysin mahdollista päästä yli. 

Ensinnäkin on syytä miettiä syytä tähän välinpitämättömyyden olotilaan. Oletko kenties liian kuormittunut? Työhyvinvoinnin kannalta on suunnattoman tärkeää palautua työstä päivän päätteeksi, antaa mielen levätä ja unohtaa hetkeksi työasiat. Laadullisen levon tärkeys tahtoo myös suorittaessa unohtua ja väsyneenä on hankalaa löytää motivaatiosi uudestaan. Entä onko tavoitteesi vielä ajankohtainen, eikä suinkaan epärealistinen tai jopa vääristynyt?

Jos ajattelet työtehtävistäsi, että ne on ”pakko” suorittaa ja ”pitää tehdä” , niin lähtökohta on jo negatiivinen. Ero pakon ja halun välillä on valtava. Sitäkin kannattaa miettiä, onko tavoitteesi sinusta itsestäsi lähtöisin.

Vai oletko lähtenyt seuraamaan jonkun toisen tavoitteita huomaamattasi? Silloin se ei luonnollisesti voikaan tuntua sinulle sopivalta, saati tärkeältä. Aika ajoin onkin hyvä tarkastella, onko tavoitteesi se, mitä haluat todella saavuttaa.

MITEN NITISTÄT EPEKIN?

EPEKin nitistäminen vaatii sinulta siis innostuksen kipinän. Se kieltämättä voi olla hankala yhdistelmä saamattomassa ajanjaksossa. Jos kipinät ei sinkoa muuten, niin ota apua vastaan. Hyödynnä joko aiemmin mainittuja tahoja tai tutustu meidän ratkaisuumme. Ratkaisu kulkee nimellä piiskapalvelu aka ulkoinen myyntijohtaja. Palvelun tavoitteena on puhaltaa sinut ja yrityksesi uuteen liekkiin. Jos omat resurssisi ovat kerta kaikkiaan hetkellisesti kadoksissa, niin tämä on ehdottomasti varteenotettava vaihtoehto.

Pääasia on, että valitset itsellesi sen vaihtoehdon, joka aidosti pystyy auttamaan yritystäsi, tiimiäsi ja sinua arjen operatiivisissa asioissa sisältä päin, sen verran kuin tarvitsee. Sellainen vaihtoehto, joka oikeasti piiskaa vauhtia nuupahtaneeseen myyntiin ja nitistää sen hemmetin ajan saatossa kehittyneen EPEK-ilmiön. Että oikeasti pystyy ja kykenee.

Jos kipinät ei sinkoa muuten, niin ulkoinen myyntijohtaja puhaltaa sinut ja yrityksesi uuteen liekkiin

MITEN PIISKAPALVELU/ulkoinen myyntijohtaja VOISI AUTTAA?

Piiskapalvelussa saat paikan päälle pääsparraajamme ”positiivisen piiskamme” Petran solahtamaan osaksi tiimiänne. Hän antaa ammattitaitonsa ja tukensa juuri sinun yritykseesi sopivalla tavalla. Projektiluontoisesti ja sen verran kuin yrityksesi tarvitsee nousukiitoa varten. Piiska heiluu, mutta vain positiivisella, kutkuttavalla tavalla ja tietysti äärimmäisellä tarkkuudella. Piiskapalvelustamme saat mm. seuraavat asiat:

  • 10 h yhteistä aikaa kuukaudessa, johon voi sisältyä viikottaiset palaverit, myyntivalmennusta, myyntitekniikoiden hiomista ja itse myyntiprosessin luomista. Lisäksi tarpeidesi mukaan voimme kirkastaa tavoitteitasi ja asettaa kulloinkin tärkeimmän painopisteen asioiden tekemiselle.

Palvelun kautta kasvatamme myyntiä yhdessä, luomme pysyviä käytäntöjä ja piiskaamme EPEKin alas! Sä pystyt ja kykenet, kun saat siihen sparraajaltamme oikeat välineet. Miten mahtavaa olisikaan saada se kadonnut puhti takaisin, innostua ja kokea taas nälkää myynnin tekemiseen? Tavoitteena on siis yhdessä lähteä kasvuun, aivan uusille ulottuvuuksille. Ja saada niitä niin ihania ahaa-elämyksiä, joilla lähteä toteuttamaan uusia tavoitteita. Mikäli tämä tuntuu yrityksellesi sopivalta, niin laita ulkoinen myyntijohtaja itsellesi tilaukseen. Palvelupaketin tarkempaan sisältöön pääset tutustumaan lisää tästä.

Piiskapalvelu on hyvin joustava ja helppo muokata vastaamaan tarpeitanne. Se mitä tarvitsee seuraavaksi tehdä, on ottaa se ensimmäinen askel kohti reippaampaa tulevaisuutta! 
 

Tutustu myös muihin kirjoituksiini halutessasi täältä Tunnista ja ota haltuun erilaiset asiakastyypit – Valmennus Gongi

♥Minut tavoitat osoitteesta tiina.vaskelainen@valmennusgongi.fi tai puhelimitse 0452152711. Verkostoidun mielelläni kanssasi myös LinkedIn:ssä: Tiina Vaskelainen | LinkedIn

Tämän artikkelin kirjoittaja Tiina toimii myyntikoordinaattorina Valmennus Gongissa ja hänellä on monipuolinen kokemus kaupan alalta myynnin ja asiakaspalvelun puolelta.

♥Gongin sosiaalisen median kanavat ovat Gongi – sparrausta myyntiin | Facebook sekä IG: @gongikumahtaaEE